Tässä
kirjoituksessa kerron tarkemmin digimarkkinoinnista. Mitä digitaalinen markkinointi tarkoittaa
ja mistä kaikesta se koostuu? Se tarkoittaa yrityksen keinoja vaikuttaa
asiakkaaseen ja luoda uusia asiakassuhteita. Se mahdollistaa kohdentamisen
tarkasti oikeille asiakasryhmille. Se voidaan myös jakaa inbound- ja outbound
markkinointiin. Niiden ero syntyy siitä, kenen aloitteesta markkinointi tapahtuu. Inbound
markkinoinnissa valta on ostajalla ja hän itse oman käyttäytymisensä
perusteella törmää itselleen sopivan markkinoinnin luo. Inbound markkinointiin
kuuluu muun muassa sisältömarkkinointi. Tähän lasketaan esimerkiksi Youtube-videoissa
ja muualla sosiaalisessa mediassa esiintyvä markkinointi. Outbound markkinointi
on taas perinteisempi tapa markkinoida. Siihen kuuluu TV-mainonta,
puhelinmyynti, messut, printtimainokset ja esimerkiksi sanomalehdissä näkyvä
mainonta. Tällöin markkinointi tapahtuu myyjän toimesta.
Digimarkkinointi |
Aikaisemmin mainitsinkin, että digimarkkinoinnissa kohdentaminen oikeille asiakassegmenteille onnistuu helpommin. Tämä onnistuu seuraamalla kuluttajan ostopolkua askel askeleelta ja lopulta yhdistämällä henkilön verkkokäyttäytyminen asiakaspersoonaksi. Tällöin oikeanlaisen mainonta voidaan kohdentaa tarkasti. Olet varmaan itsekin törmännyt tällaiseen markkinointiin. Olet esimerkiksi lisännyt ostoskoriisi uudet housut ja pian nettisivusto alkaa ehdottelemaan sinulle samantyylisiä vaatteita lisää.
Ostosprosessin neljä vaihetta:
Kuluttajalla on ongelma. Tajuaa esim. että
tarvitsee uuden puhelimen rikkoutuneen tilalle.
Hän alkaa etsimään netistä uutta puhelinta
ja kauppoja mistä voisi sen käydä ostamassa.
Kuluttaja alkaa vertailemaan eri kännyköiden hintoja ja tekee lopulta valinnan.
Lopullinen päätös on itse kännykän ostaminen kaupasta.
Digimarkkinointi
on edullinen tapa markkinoida, mutta välillä asiakkaana se voi olla hyvinkin
ärsyttävä. Toisaalta pidän siitä, että nettisivuilla minulle esitetään tuotteita
mistä voisin pitää, mutta samalla se tuntuu välillä jopa ahdistavalta. Miksi internet
tuntee minut niin hyvin? Toinen asia, mikä varmasti monilla on joskus aiheuttanut
ärsyyntymisen tunteita, on sähköposti markkinointi. Se on ymmärrettävästi
yrityksillä aktiivisesti käytössä, koska se on tehokas tapa markkinoida.
Toisinaan yritysten liian usein lähettämät uutiskirjeet saavat minut kuitenkin vain
lopettamaan uutiskirjeen tilaamisen. Niin sanottu ’’spämmääminen’’ onkin oiva
tapa karkoittaa potentiaaliset asiakkaat. Siksi onkin tärkeää, että
uutiskirjeitä ei tule liian usein ja ne kohdennetaan sellaiselle yleisölle,
joka tuotteista voisi kiinnostua. Digimarkkinointi on kuitenkin pienistä
puutteistaan huolimatta oiva tapa markkinoida tuotteita nykymaailmassa. Se on
erityisesti tehokas tapa saavuttaa itseni kaltaiset nuoret ihmiset, sillä
vietämme paljon aikaa sosiaalisten medioiden ääressä.
https://kubla.fi/blogi/sahkopostimarkkinointi/
https://www.hopkins.fi/artikkelit/mita-on-inbound-markkinointi/
https://www.digimarkkinointi.fi/blogi/digitaalinen-markkinointi-tarkea-osa-aktiivista-myyntia
Blogisi ulkoasu on miellyttävä ja postauskin sisälsi kuvia, mikä on hyvä. Olit käyttänyt useita lähteitä tekstissäsi ja se tuo lisää näkökulmia kirjoitukseen. Olit kuitenkin onnistunut hyvin rajaamaan aiheen lyhyeksi blogitekstiksi, vaikka lähteitä olikin useita. Tekstissä olisin kaivannut ehkä hieman enemmän omaa pohdintaa, mutta muuten sisältö oli hyvä ja helppolukuinen.
VastaaPoista